Mistä tässä nyt onkaan kyse?

Hei!

Olen Rovaniemellä asusteleva BJJ mustavyö, taito-ja ominaisuusvalmentaja sekä innokas punttien nostelija. Kun aloitin BJJ:n harrastamisen syksyllä 2009, Suomessa lajin harrastaminen oli vielä lastenkengissä. Suurin osa harrastajista oli valko- tai sinivöisiä ja Oulusta löytyi jopa kaksi purppuravöistä harrastajaa. Lajin harjoittelu perustui pitkälti yksittäisten tekniikoiden opetteluun jotka taas oli opittu pääasiassa huonoa englantia puhuvilta brasseilta jotka kävivät vetämässä 1-2 viikon seminaareja. Ensimmäisen harjoitteluvuoteni aikana vietin n 3kk Oulussa näillä seminaareilla, jotka olivat fyysisesti todella raskaita eikä sieltä kovin montaa tekniikkaa ole jäänyt pitkäaikaiseen muistiin.

Omassa ammatissani taito- ja ominaisuusvalmentajana olen pyrkinyt löytämään mahdollisimman helppoja tapoja urheilijalle kehittää motorisia taitojaan. Omien taustakokemuksieni vuoksi olenkin pyrkinyt siirtämään viime vuosina samaa ajattelutapaa oman lajini lajivalmennukseen. Tähän liittyen aloitimme pari vuotta sitten seurassamme kehitystyön uudesta peruskurssipohjasta joka perustuisi yksittäisten tekniikoiden sijaan peruskonseptien opetteluun joita pystyy soveltamaan eri tilanteissa. Uusi peruskurssiohjelma on vienyt harrastajia merkittävästi nopeammalla tahdilla eteenpäin verrattuna aikaisempaan. Tästä suuri kiitos Johannekselle joka teki suuren työn kasatessaan peruskurssiohjelman ja kehittäessään sitä eteenpäin käytännnön kokemusten perusteella.

Treenien vetäminen ja teorian opettaminen samaan aikaan ei silti ole ihan ongelmatonta. Välillä pitäisi pystyä selittämään konsepteja ja ns itsestäänselvyyksiä harrastajille mutta toisaalta rajattu harjoitusaika matolla pitäisi silti pystyä käyttämään mahdollisimman hyvin käytännön harjoitteluun. Jottei arvokasta mattoaikaa tarvitsisi niin paljoa käyttää teorian opiskeluun niin aloin kirjoittamaan tiiviitä tekstejä (jotka jopa Marko Oikarainen jaksaisi lukea) joiden kautta erityisesti peruskurssilaiset voisivat kerrata tärkeimpiä periaatteita. Tämän jälkeen myös BJJ Suomi halusi jakaa tekstejäni omilla kanavillaan ja saamani palaute on ollut hyvin myönteistä. Kehityskulku on nyt johtanut siihen että haluan jakaa tekstejäni myös laajemmalle lukijakunnalle. Uuden alustan myötä tekstien sisällöt laajenevat myös koskemaan oheisharjoittelua ja mahdollisesti saadaan myös videosisältöä sekä treenivinkkejä.

Jos jaksoit lukea loppuun saakka niin kiva, ansaitset vähintäänkin papukaijamerkin. Palautetta, kehitysehdotuksia sekä sisältötoiveita otetaan ilomielin vastaan. Jo valmiiksi muualla julkaistut tekstit tulevat piakkoin kaikki luettavaksi ja muuta sisältöä pusken ulos sen mukaan minkä koen milloinkin ajankohtaiseksi.

Terv.
BJJ Mursu Pasu



Kommentit